Kirsi Killinen

Killisen Kirsi Kuusankoskelta moikka.

Kotiani suloisuuttaa omat kasvattini rottweilertytöt Jade 4.5v ja Karma 3.5v, molemmilla tehty BH.

Kasvatan myös pienimuotoisesti Rottlife kennelnimellä.

Alaosaston toiminnassa/hallituksessa olen ollut n. 18 vuotta.

Tällä hetkellä toimin myös SRY:n pentuvälittäjänä.

Näyttelyitä tullut kierrettyä koti ja ulkomailla.

Päivittäisiin touhuihin kuuluu metsälenkit. Harrastellaan tottista ja peltojälkeä.

Rottweiler on palveluskoirarotu joka tarvitsee aktiviteettejä, liikuntaa ja päänkäyttöä.

Rotuna myös omistajilta tarvitaan johdonmukaista kasvatusta pennusta lähtien.

Mielestäni kaikki koirat tulee kouluttaa yhteiskuntakelpoisiksi, myös nykypäivän yhteiskunta vaatii sitä.

Hallinnassa oleva koira helpottaa myös arkielämää kotona.

Kymenlaakson rottweiler-porukkaan on helppo tulla, kannustamme, tuemme myös niissä vaikeissa asioissa ja iloitsemme yhdessä onnistumisista.

Nähdään kentällä ja tapahtumissa!