Roosa Järvenpää

Hei, olen 29-vuotias Roosa Haminasta ja mukana hallituksessa nyt kahdeksatta kautta. Vuosina 2018-2020 toimin alaosaston sihteerinä.
Meidän perheessä on ollut aina koiria. Ensimmäiset rottweilerit perheeseen tuli, kun olin 5-vuotias. Koiralle kuin koiralle arkitottelevaisuus on tärkeä asia. Kaikkien ei tarvitse kisata tai harrastaa verenmaku suussa, mutta mielestäni jokaisen rottweilerin kanssa pitäisi puuhata jotakin. Pääasia, että yhdessä on hauskaa!
Perheeseeni kuuluu avopuoliso, kaksi kissaa, kesällä 9-vuotias HeJW-15 FIN MVA MH BH TK1 JK2 Rottlife Diiva ja kaksi vuotta vanha How About Kuura. Diiva on ensimmäinen koira, jonka olen itse kouluttanut.
Diivan kanssa lajimme oli metsäjälki, viime keväällä hän jäi ansaitulle eläkkeelle. Kuuran kanssa tavoitteena on harrastaa suojelua.
Olen ollut aktiivisesti mukana SRY Kymenlaakson toiminnassa nyt noin 10 vuotta ja olen löytänyt elämääni aivan mahtavia ihmisiä, jotka auttavat ja tukevat niin koira-asioissa kuin henkilökohtaisessakin elämässä.
Meillä on mahtava aktiivinen porukka ja toivotankin kaikki uudet ja vanhat jäsenet rohkeasti mukaan toimintaamme.
Tervetuloa mukaan mustanruskeaan joukkoomme <3