Suomen Rottweileryhdistys r.y:n
KYMENLAAKSON ALAOSASTO SÄÄNNÖT 29.03.1989
1 §
Alaosaston nimi on Suomen Rottweileryhdistys r.y:n Kymenlaakson alaosasto ja sen kotipaikka on Kotka.
2 §
Kymenlaakson alaosaston toiminta-alue käsittää kymenlaakson alueen.
3 §
Alaosaston tarkoituksena on herättää harrastusta toiminta-alueellaan rottweiler-koirarotuun ja ohjata jäseniään oikein kasvattamaan ja opettamaan koiriaan.
Päämääräänsä alaosasto pyrkii kurssien, neuvottelujen, kokeiden ja näyttelyjen avulla.
4 §
Alaosasto on Suomen Rottweileryhdistys r.y:n sääntöjen, 9. pykälän tarkoittama alaosasto.
5 §
Alaosaston jäsenet ovat alaosaston toiminta-alueella asuvat Suomen Rottweileryhdistys r.y:n sääntöjen, 6. pykälän mukaiset henkilöjäsenet.
Suomen Rottweileryhdistys r.y:n hallitus voi hyväksyä jäsenen kuulumisen vain pääyhdistykseen, tai toiseen alaosastoon kuin tämä asuinpaikan mukaan kuuluisi.
Suomen Rottweileryhdistys r.y tukee alaosastoa toimintamäärärahalla, jonka maksuperusteet ja –määrän päättää Suomen Rottweileryhdistys r.y:n syyskokous.
6 §
Alaosaston toimintaa johtaa sen hallitus, jonka muodostavat puheenjohtaja, rahastonhoitaja, sekä kuudesta kymmeneen (6-10) varsinaista jäsentä. Hallitus valitaan alaosaston vuosikokouksessa. Hallituksesta on erovuorossa vuosittain puheenjohtaja, rahastonhoitaja sekä puolet varsinaisista jäsenistä. Viimeksi mainitut ensikertaa arvalla ja sen jälkeen vuorollaan. Varapuheenjohtajan ja sihteerin valitsee hallitus keskuudestaan. Sihteeri voi olla hallituksen ulkopuoleltakin.
Alaosaston nimen kirjoittavat ja laskut maksettavaksi hyväksyvät puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja yhdessä tai jompikumpi yhdessä sihteerin kanssa. Nimenkirjoittajat voivat kuitenkin valtuuttaa rahastonhoitajan yksin nostamaan ja kuittaamaan pankkiin talletettuja alaosaston varoja.
7 §
Hallitus on päätösvaltainen, jos puheenjohtaja tai varapuheenjohtajan lisäksi vähintään puolet hallituksen jäsenistä on saapuvilla. Äänestyksessä äänten mennessä tasan puheenjohtajan ääni ratkaisee.
8 §
Alaosaston vuosikokous pidetään helmikuun 15. päivään mennessä ja siinä käsitellään seuraavat asiat:
- todetaan kokous sääntöjen mukaan kokoonkutsutuksi
- valitaan kaksi (2) pöytäkirjantarkastajaa
- valitaan kaksi (2) ääntenlaskijaa ja näille varamiehet
- käsitellään alaosaston toimintakertomus
- esitetään tilinpäätös ja käsitellään tilintarkastajien lausunto sekä päätetään tili- ja vastuuvapaudesta
- valitaan alaosaston puheenjohtaja, rahastonhoitaja ja erovuorossa olevien hallituksen jäsenten tilalle uudet jäsenet
- valitaan kaksi (2) tilintarkastajaa ja heidän varamiehensä
- hyväksytään alaosaston toimintasuunnitelma ja tulo- ja menoarvio
- keskustellaan ja päätetään niistä alaosaston toimuintaa koskevista asioista, jotka hallitus on kokouskutsussa esittänyt
- keskustellaan muista esille tulevista asioista
9 §
Alaosaston toimi- ja tilikausi on kalenterivuosi.
10 §
Kutsu sekä varsinaisiin että ylimääräisiin alaosaston kokouksiin on hallituksen toimesta toimitettava kullekin jäsenelle postitse tai julkaistava Suomen Rottweileryhdistys r.y:n julkaisussa viimeistään seitsemän (7) päivää ennen kokousta.
11 §
Vaalit ja muut kysymykset ratkaistaan avoimella äänestyksellä. Jos joku jäsenistä vaatii, on äänestys toimitettava suljetuilla lipuilla. Äänten mennessä tasan ratkaisee arpa.
12 §
Alaosaston tilit päätetään kalenterivuosittain ja tilinpäätös sekä varainhoitokertomus on viimeistään kaksi (2) viikkoa ennen vuosikokousta toimitettava tilintarkastajille, joiden on annettava tilintarkastuskertomus hallitukselle viimeistään seitsemän (7) päivää ennen vuosikokousta. Alaosaston vuosikokouksessa käsitellyt toimintakertomus, tuloslaskelma, tase, tilintarkastajien lausunto, toimintasuunnitelma sekä vuosikokouksen pöytäkirja on toimitettava Suomen Rottweileryhdistys r.y:n hallitukselle helmikuun 28. päivään mennessä.
13 §
Jos alaosaston toiminta päättyy, siirtyvät sen hallinnassa olevat varat ja omaisuus Suomen Rottweileryhdistys r.y:n hallintaan.
14 §
Muuten noudatettakoon mitä laissa yhdistyksistä säädetään.